tiistai 11. helmikuuta 2014

Pipobuumi

"Talvista" tunnelmointia joulukuun lopulla 2013.

Joulun aikaan neuloin molemmille pojilleni uudet pipot. Malli syntyi "vahingossa" inspiraation iskiessä. :) Käyttäjät ovat olleet pipoihinsa erittäin tyytyväisiä ja isompi pojista sai pipoonsa haluamansa tupsunkin.

Yritän tähän kirjoittaa ohjetta ylös (itselleni muistiin ja mahdollisesti muidenkin iloksi).

"Makkarapipo"

Lanka: Örenbayanin Saten akryylilanka
Puikot: 40-senttiset pyöröpuikot kokoa 4,5 (lisäksi toiset pyöröpuikot tai sukkapuikot avuksi kavennuskerroksille).
Koko: n. 54/56 cm hieman venyttäen (turkoosi pipo on pienempää kokoa 4-vuotiaalle ja vihreä pipo isompaa kokoa 6-vuotiaalle).

Luo pyöröpuikolle 56/60 silmukkaa kaksinkertaisella langalla. Aloita 2o 2n -joustinneule suljettuna neuleena. Uuden kerroksen alkamiskohta kannattaa merkata esim. neulemerkillä, hakaneulalla tai tällaisella "rintaliivirinkulalla". Neulo joustinneuletta n. 3 cm = n. 6 kerrosta.

Siirry sitten neulomaan "makkaroita" eli neulo kolme kerrosta nurin ja kolme kerrosta oikein. Toista nurjia ja oikeita kerroksia, kunnes nurjien kerrosten "makkaroita" on seitsemän.

Aloita kavennuskerrokset. Laita kavennusmerkit (esim. hakaneulat) tasaisin välein (7-8 silmukan välein). Neulo kaikki loput silmukat oikein.  Kavenna jokaisella kerroksella kaksi silmukkaa oikein yhteen ennen jokaista kavennusmerkkiä. Ota avuksi esimerkiksi sukkapuikot tai toiset pyöröpuikot, kun eteneminen käy vaikeaksi. Kun silmukoita on jäljellä n. 9-12, katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi, kiristä ja päättele langanpäät nurjalle puolelle. Tee halutessasi tupsu päälaelle keikkumaan.

Onneksi saatiin edes vähän lunta...

Ei kommentteja: