maanantai 30. joulukuuta 2013

Kortteja vuodenvarrelta

Tänä vuonna aika ei ole millään riittänyt kaikkien tehtyjen juttujen postaamiseen, mutta näin loman kunniaksi yritän saada - vaikkakin sitten tällaisina mammuttipostauksina/kuvakoosteina - postattua vanhempiakin juttuja. Ovatpahan sitten ainakin itselleni muistoina täällä.

Kaksitoistavuotiaalle kummipojalle synttärikortti.

Kummitytön kastekortti.

Kastekortti sisältä.

Toiselle kummitytölle synttärikortti.

Kortti 21-vuotiaalle.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukortit vuosimallia 2013


Tänä vuonna joulukorttitalkoisiimme osallistuikin koko perhe: lapset piirsivät kuvat, mies photoshoppaili niitä hieman ja minä hoidin varsinaisen askartelupuolen. :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulukinkun tuunausta ja tunnelmointia


Joulun pyhät ovat jo ohi, mutta onneksi loma ei vielä ole loppumassa! :) Tapaninpäivänä tunnelmoimme ystävien kanssa kynttilänvalossa.


Kohta pitäisi aloitella kinkun [lue suklaan] sulattelu, mutta vielä voi vähän herkutella.  Joulutortut tein tällä kertaa hieman erilaisina: täytteenä on appelsiinituorejuustoa ja omena-kanelimarmeladia ja tortut voitelin kananmunalla ja koristelin raesokerilla.

Joulukinkun rippeistä pyöräytin suolaisen piirakan glögin kaveriksi. Piirakkapohjan resepti on Pipareista pitsikakkuun -kirjasta ("Mukava iltapiiras"), täytteet kehittelin itse.


Joulun kinkkupiirakka

Pohja
250 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Täyte
n. 12 cm:n pätkä purjoa
1 iso punasipuli
½ suolakurkku
n. 5 dl joulukinkkua pieninä paloina 
ripaus sokeria

Päälle
3 munaa
2 dl ruokakermaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl suolaa
150 g juustoraastetta

Nypi pohjan kuivat aineet ja margariini sekaisin. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Pilko purjo, sipuli, suolakurkku ja kinkku pieniksi paloiksi. Freesaa sipulit pannulla öljyssä ja lisää sekaan ripaus sokeria. Lisää suolakurkku ja kinkut sekaan ja sekoittele pannulla sekaisin ja anna hetken aikaa tekeytyä pannulla.

Kaada täyte pohjalle. Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää mausteet. Kaada munakerma täytteen päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alaosassa (alalämmöllä) noin 30 minuuttia. Pidä piirakkaa vielä 15 minuuttia ylä-ala-lämmöllä, jotta pinta saa kauniin värin.


Joulukuusi sai tänä vuonna ylleen melko runsaan kuparin/ruskean/hopean sävyisen koristuksen.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulun odotusta, vol. 2

Viime viikonloppuna kuvailin tähän astisia jouluviritelmiäni. Tänä vuonna olen onnistunut välttämään pahimman joulustressin, mutta vielähän sitä viimeisen viikon aikana ehtii stressinkin hankkimaan, jos niin haluaa. :)

Hyasintti lasipurkissa -kokeilu.
Keittiön ikkunan tähti.
Adventtikynttilät.
Hopeiset koivunoksat kuparinvärisin kävyin.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulun odotusta


Ainakin lapsille joulun lähestyminen konkretisoitui eilen joulukalenterin muodossa. Lauantai-iltana meni kieltämättä aika myöhään pussien täytteitä näpertäessä, mutta valmista tuli ja sunnuntaiaamun yllätys oli lapsille mieluisa. Pusseihin jaoin Star Wars -legoja ja suklaata. Ja eihän näitä yksi riittänyt, vaan molemmille lapsilleni piti tietysti tehdä omat kalenterit.

Minulle joulun odotukseen liittyy vahvasti kynttilänvalo, joten itselleni ostin Clas Ohlsonilta adventtikynttilät. :) Valkoiset kuuset olen tehnyt Sinellin kartonkisista "kuusitötteröistä" maalaamalla ne valkoiseksi askartelumaalilla ja koristelemalla kimalleliimalla.


Mukavaa joulun odotusta!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Lauantain tunnelmointia


Tähän päivään on kuulunut mm. "teetä ja sympatiaa" ja illan aion viettää kynttilänvalossa - en kylläkään täysin rentoutuen, sillä lasten joulukalenterit ovat vielä pahasti vaiheessa. Joten talon hiljennyttyä alkaa salaisuuspuuhat. :)


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pätkiskakkua isälle

Meillä herkuteltiin Isänpäivänä Pätkiskakulla ja Isää lahjottiin mm. kestokassilla (esim. kirjasto- tai kauppakassiksi).


Pätkiskakku

150 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2½ rkl tummaa kaakaojauhetta
170 g Pätkispaloja (irtokarkkihyllystä)
1½ dl maitoa
½ vaniljatanko
1 rkl sokeria

Kuorrutus:
60 g tummaa suklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa

Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakao keskenään ja lisää taikinaan. Lisää pilkotut pätkikset, maito ja sokerin sekaan hierotut vaniljatangon siemenet. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun neliö- tai irtopohjavuokaan. 

Paista kakkua 180-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.

Valmista kuorrutus. Sulata suklaa esimerkiksi mikrossa. Vaahdota vispikerma ja lisää sekaan tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä koristelin kakun siivilöimällä tummaa kaakaojauhetta sabluunan lävitse ja ripottelemalla reunoille valkosuklaalastuja.

Kestokassi Isälle


 
Piirsin lasten kanssa Isälle, Ukille, Papalle ja Paapulle kestokasseihin (Sinellistä) kangastussilla hirven (tai poron) päät lasten jalan ja käsien avulla. Silittämisen jälkeen liimasin niille liikkuvat silmät, jotka kivasti heiluvat kassia käyttäessä. Työpaikallani teimme vastaavanlaiset kassit painamalla vaalealle kassille lasten jalan ja käsien kuvat harmaalla kangasvärillä.

Isänpäiväkortit olivat tällä kertaa hyvin yksinkertaiset. Big Shotilla stanssatut kirjaimet käsittelin Glossy accentsilla.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Laulupussi


Työskentelen pienten lasten parissa ja laulelen heidän kanssaan lähes päivittäin. Laulupussiin kurkistaminen on lapsista mukavaa, joten eräänä iltana tekaisin uuden laulupussin. Aplikoin raitakankaalle toisesta kankaasta leikkaamiani kuvioita. Laulupussin kankaat ovat Ikean mallistosta. 


Samalla inspiraatiolla tekaisin myös muutaman tyynyn satusohvalle.


tiistai 24. syyskuuta 2013

Avaimenperät kutistemuovista


Lapseni vaihtoivat tänä syksynä toiseen, kotiamme lähempänä olevaan, päiväkotiin. Aiempaan päiväkotiin jäivät mukavat hoitajat ja opet, joita muistimme pienillä lahjoilla. Tein yhdessä lasten kanssa kutistemuovista avaimenperät, jotka lapset koristelivat permanenttitussilla. Kutistemuoviaskartelu on kyllä kivaa, nopeaa ja helppoa!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mustikkarahkapiirakka


Loppukesän herkkuihin kuului ihan ehdottomasti mustikkapiirakka. Kokeilin itselleni uutta versiota, johon tuli maitorahkaa ja pinnalle muruseosta. Tykkäsin tästä versiosta tosi paljon. Alkuperäisen ohjeen löysin Yhteishyvän Ruokaliitteestä (elokuu 2011). Muutin ohjetta vain mustikoiden määrän suhteen.

Murutaikina
7 dl vehnäjauhoja
80 g mantelijauhetta
3½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua margariinia (laktoositon)

Pohjataikina
½ murutaikinasta
1 kananmuna
2 dl kuohukermaa (laktoositon)

Täyte
500 g Valion pehmeää maitorahkaa (laktoositon)
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
450 g pakastemustikoita (alkuperäisessä ohjeessa oli vain 250 g)
2 rkl perunajauhoja

Mittaa murutaikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Jaa taikina puoliksi ja lisää toiseen osaan muna ja kerma. Levitä tämä osa leivinpaperoidulle uunipellille. Sekoita täytteen rahka, munat ja sokeri keskenään ja levitä rahkaseos pohjataikinan päälle. Sekoita perunajauhot jäisiin mustikoihin ja levitä rahkaseoksen päälle. Murustele loppu murutaikina piirakan pinnalle ja paista piirakkaa 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Peitä piirakka loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Tarjoa piirakka jäähtyneenä, joko sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Vuohenjuustotomaattipiirakka


Eräänä elokuisena lauantai-iltana istuimme iltaa hyvässä seurassa... Olin tehnyt iltasyöpöttelyksi vuohenjuustotomaattipiirakkaa, jonka ohjeen löysin vanhasta Ruoka Pirkasta (3/2012). Muokkasin hieman alkuperäistä ohjetta, jotta sain tehtyä kerralla pellillisen piirakkaa.

Pohja

500 g porkkanasosetta (sellaisesta pötkylästä ;) )
1½ dl juoksevaa margariinia
7 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Täyte

1 dl vihreää pestoa (alkuperäisessä ohjeessa sitruunapestoa)
200 g vuohenjuustoa
1½ rs kirsikka- tai miniluumutomaatteja
6 rkl pinjansiemeniä
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
basilikaa (tai rucolaa)

Sekoita porkkanasose ja rasva kulhossa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää porkkana-rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi massaksi ja painele leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä pesto pohjan päälle. 

Leikkaa vuohenjuusto ja tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Pilko aurinkokuivatut tomaatit. Lado juustoviipaleet ja tomaattisiivut tasaisesti pohjan päälle. Ripottele pinnalle aurinkokuivatut tomaatit ja pinjansiemenet. 

Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Koristele tuoreella basilikalla tai rucolalla.

lauantai 17. elokuuta 2013

Gluteeniton ja laktoositon mangohyytelökakku




Sain ystävältäni reseptin todella hyvään ja raikkaaseen mangohyytelökakkuun (alkuperäinen ohje löytyy täältä). Muokkasin ohjeesta gluteenittoman ja laktoosittoman version.

Pohja

300 g Semperin gluteenittomia Kolakakor -keksejä
100 g sulatettua voita

Täyte

3 dl laktoositonta kuohukermaa
1 dl laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
1 dl Valion pehmeää, rasvatonta, laktoositonta maitorahkaa
3 dl Bonne Premium mangososetta
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
7 liivatetta
½ dl Marli Natur neljä hedelmää -mehua

Kiille

1½ dl Bonne Premium mangososetta
1½ dl Marli Natur neljä hedelmää -mehua
3 liivatetta

Koristeena suklaalehtiä ja koristerakeita

Jauha keksit monitoimikoneessa hienoksi muruksi. Lisää hieman jäähtynyt voisula ja sekoita seos tasaiseksi. Vuoraa 24-senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele pohjataikina vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita kakkuvuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi, jotta pohja hieman kovettuu.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, maitorahka, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna mehutilkka kiehuvaksi, purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet mehuun. Lisää liivateseos mangososeen sekaan ja sekoita mangosose vaahdon sekaan. Kaada massa keksimurupohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

Halutessasi voit tehdä kakkuun kiilteen seuraavana päivänä. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Kuumenna ½ dl mehua kiehuvan kuumaksi ja liota liivatteet siihen. Sekoita mangosose ja loppu mehu keskenään ja lisää seokseen liivatemehu. Kaada kiilleseos kakun päälle ja nosta vuoka takaisin kylmään. Kiilteen hyytymiseen menee noin ½-1 tuntia. Hyytymisen jälkeen voit irrottaa kakun vuoasta: käy kakun reuna läpi esim. palettiveitsellä ennen kuin irrotat vuoan reunaosan. Siirrä kakku varovasti pohjalevyltä tarjoilulautaselle leivinpaperin ja kakkulastojen avulla. Voit halutessasi varovasti poistaa leivinpaperin ennen tarjoilulautaselle asettamista.

Koristele kakku suklaakoristeilla, koristerakeilla tai esimerkiksi tuoreilla marjoilla.

maanantai 12. elokuuta 2013

Askarteluja


Eteiskäytävän tauluhyllyllä on tällä hetkellä tällainen kollaasi "askarteluja". Reunimmaiset taulut olen tehnyt Big Shot leikkurin avulla. Liimasin yksinkertaisesti mustalle kartongille Tigerista ostetuista kuviopapereista stanssattuja kuvioita.

Keskimmäinen taulu on esikoiseni tekemä ja sen nimi on "Äiti". Taulussa on vaaleanpunaisten, lävistäjällä tehtyjen, sydänten ympäröimä keltainen äitileijona, jonka sydämessä on pieni vauvaleijona (vihreä sydän).

PS. Blogissani on ollut todella hiljaista viime aikoina työ- ja kesäkiireiden vuoksi. Tarkoitus ei ole kuitenkaan blogia täysin unohtaa, mutta olen päättänyt, että bloggaamisesta en stressiä ala ottamaan, vaan kirjoittelen silloin, kun siltä tuntuu! Ja nyt tuntui juuri siltä! :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Laktoositon sitruunainen omenapiirakka



Pohja
150 g margariinia (laktoositonta)
1½ dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Täyte
4 Golden Delicious omenaa raastettuna
sitruunatäysmehua
200 g sitruunatuorejuustoa (Valio Viola, laktoositon)
2 kananmunaa
1 rkl vanilliinisokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita pohjataikina tasaiseksi (esim. sähkövatkaimen taikinakoukuilla). Voitele piirakkavuoka juoksevalla margariinilla. Painele taikina sormilla piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte. Kuori ja raasta omenat. Pirskottele sitruunamehua omenaraasteeseen, jotta se ei tummu. Sekoita tuorejuusto, kananmunat ja vanilliinisokeri sekaisin ja lisää sekaan omenaraaste. Levitä täyte pohjan päälle ja paista piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25-35 minuuttia. Piirakka on valmista, kun reunat ovat saaneet hieman väriä.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Parempi kinkkuvoileipäkakku


Tässäpä hieman paranneltu versio aiemmin bloggaamastani kinkkuvoileipäkakusta.
 
2 pss Vaasan graham paahtoleipää

Kostutus: 2 ½ dl kasvislientä (2½ dl kiehuvaa vettä ja ½ kasvisliemikuutio)

Täyte:

1 pieni punasipuli pilkottuna
1 paprika pilkottuna
n. 140 g aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna (Lidlistä, sisältää myös kapriksia)
1 prk Lidlin Premium Ham kinkkua pilkottuna
200 g laktoositonta creme fraichea
200 g laktoositonta tuorejuustoa
1½ dl kurkkusalaattia
1 ml (maustemitallinen) rouhittua mustapippuria

Kuorrute:

500 g laktoositonta tuorejuustoa
1½ rkl laktoositonta maitojuomaa

Koristeet

juustoraastetta reunoille
jääsalaattia ja lollo rossoa (tai joitain muita salaatteja)
kinkkusiivuja rullina
kirsikkatomaatteja
kesäkurpitsaa
viinirypäleitä

Leikkaa leipäviipaleista reunat pois (tee paloista suunnilleen samankokoisia). Aseta tarjottimelle kakkupaperi ja sen päälle leivinpaperi (kakkupaperin keskiosan kokoinen). Leikkaa leivinpaperista vielä suojakaitaleet jokaiselle sivulle. Asettele leipäpalat ensimmäiseksi kerrokseksi tarjottimelle niin, että suojakaitaleet jäävät osittain pohjan alle. 

Valmista kasvisliemi liuottamalla kasvisliemikuution puolikas kuumaan veteen. Kostuta ensimmäinen kerros kevyesti kasvisliemellä silikonisen pullasudin avulla.

Valmista täyte. Pilko tarvittavat ainekset ja sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin. Levitä puolet täytteestä ensimmäiseen väliin ja kokoa kakku loppuun (= kolme leipäkerrosta ja kaksi täyteväliä, kostuta jokainen leipäkerros kasvisliemellä). 

Valmista kuorrutus löysyttämällä tuorejuustoa maidolla. Kuorruta kakku palettiveitsen avulla. Koristele haluamallasi tavalla. Minä laitoin juustoraastetta reunoille ja pintaan salaatinlehtiä, kinkkurullia, kirsikkatomaattikukkia, kesäkurpitsakukkia ja puolikkaita siivuja sekä viinirypäleen puolikkaita.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kortteja ja lahjoja äideille

Äitienpäivä on meillä sujunut mukavasti perheen kesken muun muassa pihatöiden parissa. Tässä muutama kortti, jotka olivat äidilleni, anopilleni ja mummulleni.


Tämän kortin tein anopilleni jo huhtikuussa syntymäpäivän johdosta.


Anoppini äitienpäiväkortti.


Mummulleni puutarha-aiheinen kortti.


Eihän se ole pöllömpää olla äiti... Tämä kortti meni omalle äidilleni.


Yllä olevat taulut ovat lasteni yhteistyössä maalaamat äitienpäivälahjat mummille, isomummulle ja mummulle.

Laktoositon vadelmatuorejuustokakku


Pohja

100 g Marie-keksejä
50 g laktoositonta margariinia
1 tl vanilliinisokeria

Täyte

4 liivatelehteä (+kylmää vettä)
2 dl laktoositonta vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
200 g Valio Viola laktoositon mangotuorejuustoa
1 tl vanilliinisokeria
2 rkl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä
280 g pakastevadelmia (kotimaisia)

Ota vadelmat huoneenlämpöön, jotta ne ehtivät hieman sulaa. Murskaa keksit esimerkiksi monitoimikoneella. Sulata margariini ja lisää se keksimurun sekaan. Lisää myös vanilliinisokeri ja sekoita seos tasaiseksi. Pingota 18-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele muruseos pohjalle tasaiseksi. Jätä pohja kiinteytymään jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vispaa vispikerma ja vaniljakreemijauhe lähes kovaksi vaahdoksi. Lisää sekaan tuorejuusto ja sokerit ja sekoita tasaiseksi. Keitä vesi kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita lehdet kuumaan veteen. Sekoita hieman jäähtynyt liivatevesi kerma-tuorejuustotäytteeseen ja sekoita vielä huolella. Lisää  pakastevadelmat sekaan ja sekoita varovasti. Levitä täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi (tai yön yli).

Käy veitsellä läpi vuoan reunat ennen kuin aukaiset ja poistat irtopohjavuoan. Siirrä kakku varovasti tarjoilulautaselle.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pinkki unelma


Tämän kortin erikoisuus on tuolikuvalla varustettu tagi, joka on kiinnitetty korttipohjan ja pohjapaperin väliin. Lisäksi vähän pitsiä, kukkaa ja bling-blingiä. :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Korttikimara... ja ryhtiliike

Mistähän sitä saisi lisää tunteja näihin päiviin? Tämä vuosi on minulla lähtenyt käyntiin pitkälti työn ja lasten sairasteluiden merkeissä (mm. flunssaa ja vesirokkoa - onpahan sekin sairastettu...). Ns. vapaa-ajalla olen yrittänyt saada elämää haltuun siivoilemalla kaappeja, arkistoimalla kertyneitä papereita ja päättämällä mm. seuraavat asiat:

1. Jos ja kun haluan neuloa/virkata jotain - teen sen kaapista löytyvistä langoista (n. kolme isoa laatikollista/korillista).
2. Jos ja kun haluan ommella jotain - teen sen kaapista löytyvistä kankaista (joita on AIVAN LIIKAA).
3. Jos ja kun haluan askarrella jotain - teen sen laatikoista ja kaapeista löytyvistä materiaaleista (joita on myös "kertynyt" yli säilytystilojen).
4. Jos ja kun haluan lukea jotain - luen omasta hyllystä löytyviä lukemattomia kirjoja (joita on LUKEMATTOMIA).

Eli jos ja kun joku yllättää minut kaupasta haaveilemassa uusista jutuista - saa potkaista persuuksille. ;)

Tästä vuodatuksesta "viisastuneena", päätän myös siivota kuvakansioni ja päivittää tänne bloggaamatta jääneitä juttuja, vaikka sitten tällaisina mammuttipostauksina. Olisi niin kiva päästä siihen tilanteeseen, että ei olisi "rästihommia". :) Onko muillakin uusi vuosi tuonut tullessaan samanlaisia ajatuksia?

Tästä lähtee korttikimara aiemmista tekeleistäni:

Norsukortti kaksivuotiaalle (norsun viitta oli alunperin vaaleanpunainen - värjäsin sen tussilla siniseksi).
Supersankarikortti 4-vuotiaalle.
Lintunen - Big Shotilla leikkimistä ;). Taustapaperi vanhasta Kotiliedestä ja Big Shotilla kohokuvioituna.
Äitienpäiväkortti.
Turkoosi kortti kahdeksankymppiselle.
Pöllökortti yksivuotiaalle.
Hääkortti rakkaalle veljelleni ja hänen vaimolleen.
Kutsukortit lasten yhteisille Halloween-synttäreille.
Viime joulunalla tein sarjan tällaisia sydänkortteja ja toisen sarjan alla olevia tähtikortteja.

torstai 14. helmikuuta 2013

Sitruskiisseli ja kermapannacotta


Hyvää ystävänpäivää! :)

 

Sitruskiisseli (n. 8-10 annosta)

3 appelsiinia
3 sitruunaa
5 dl vettä
3 rkl vaniljasokeria (itse tehtyä)
½ dl kylmää vettä ja 3 rkl perunajauhoja
1½ dl hyytelösokeria

Sekoita kattilassa sitrushedelmistä puristetut mehut, vesi ja vaniljasokeri. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja suurusta perunajauho-vesi-seoksella. Lisää vielä hyytelösokeri ja sekoittele kiisseliä koko ajan hetken aikaa kuumentaen. Kaada kiisseliä annosmaljoihin jäähtymään.

PS. Itse tehtyä vaniljasokeria saat, kun laitat tavallista hienoa sokeria tiiviiseen astiaan ja sekaan laitat vaniljatangon (kokonaisen tai puolikkaita) ja annat sokerin maustua. Voit raaputtaa vaniljatangon siemenet halutessasi sokerin sekaan, mutta makua sokeriin tulee pelkästä tangostakin.

 

Kermapannacotta (4 annosta)

3,3 dl kuohukermaa
hieman vajaa 1 dl hyytelösokeri Multia

Sekoita ainekset kattilassa, kuumenna seos ja keitä sitä koko ajan sekoittaen noin puoli minuuttia. Kaada seos annosmaljoihin (esimerkiksi sitruskiisselin päälle) ja anna jäähtyä ja hyytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Laktoositon sitruunapiirakka


Kevättä odotellessa kannattaa vaikka nautiskella ihanan raikkaasta sitruunan mausta. Tällä ohjeella voit tehdä kaksi pienempää piirakkaa tai yhden isomman. Itse tein yhden sydänpiirakan silikonivuokaan ja yhden pyöreän piirakan 18-senttiseen irtopohjavuokaan.

Pohja

150 g laktoositonta voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vaivaa taikina tasaiseksi. Leikkaa irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja voitele reunat (silikonivuoalle riittää kevyt voitelu). Levitä taikina sormilla vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

200 g laktoositonta sitruunatuorejuustoa (Valio)
200 g laktoositonta maustettua rahkaa sitruuna (Valio)
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu

Pese sitruuna huolellisesti, raasta kuori ja purista mehu. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi massaksi.

Paista ensin pohjaa ilman täytettä 175-asteisen uunin alatasolla noin 5-10 minuuttia. Lisää täyte ja jatka paistamista vielä noin 30-40 minuuttia. Anna piirakoiden jäähtyä ennen vuoasta poistamista.