Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Talvi ulos ja kevättä tilalle

Tällä viikolla on ollut jo niin ihanan aurinkoisia ja keväisiä päiviä, että minä innostuin purkamaan kotoa talviset jutut pois. Ruokailutilan ikkunasta otin lumihiutaleet pois ja eteisaulan lipaston päällä "Muumilaakson luminen metsämaisema" vaihtui keväisempään ilmeeseen.  


Ihanaa, kun kevät on täällä!



Lauantai-illan ohjelmassa meillä oli virpomisvitsojen askartelua ja totesin, että on lasten kasvamisessa (liian nopeaan) yksi hyvä puoli: äidin ei tarvinnut askarrella käytännössä yksin lasten virpomisvitsoja, vaan tänä vuonna lapset osasivat jo tehdä itse suurimman osan koristeluista. Äitiä tarvittiin enää assistentin roolissa. :)



Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin hauska koriste, jonka keksin. Löysin laatikosta valmiita paperisuikaleita, jotka taitoin kahtia ja kiharsin saksen reunaa vasten. Esikoinen sitten kiinnitti kiehkurat nitojalla oksiin. Minulle tulee kiehkuroista mieleen perhoset. 


Ruokapöydällä minulla on maljakossa oksia, joihin toivottavasti puhkeaa pian jotain. Kasvatuspuuhista tulikin mieleen, että ensi viikolle jäi vielä ohran kylvö ja ehkäpä kukillekin pitäisi vaihtaa mullat piakkoin. Ja voisihan sitä leipoakin jotain kivaa pääsiäiselle! Missähän välissä sitä ehtisi nämä kaikki suunnitelmat toteuttaa?! ;) 

Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa! :)

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Itsetehdyt kalenterit


Näin Ystävänpäivän kunniaksi bloggaan kalentereista, jotka tein viime vuonna yhteistyössä kahden vanhemman poikani kanssa. He vastasivat kuvituksesta ja minä tein tietokoneella kalenterisivut, asettelut ja käsittelyt (mieheni avustuksella ;) ) sekä kasaamisen. Näitä tulikin urakoitua oikein kunnolla, sillä lahjoimme näillä joulun aikaan sekä sukulaisia että koulun ja eskarin opettajia.


Teimme sekä perinteisiä seinäkalenteriversioita että perhekalentereita. Meillä on ollut jo muutaman vuoden ajan käytössä perhekalenteri, enkä rehellisesti sanottuna enää pärjäisi ilman sellaista. Siihen on niin kätevä merkitä koko perheen menot, jolloin kokonaisuus pysyy hyvin hallussa. 

Tein itse oman perhekalenterin ensimmäisen kerran jo viime vuodelle, kun en löytänyt mieluista kaupanhyllyiltä. Silloin koristelin kalenterin askartelemalla. Materiaaleina käytin mm. kuviopapereita, tarroja ja Tigerista ostetun puuhakirjan kuvituksia. Alla kuvat kalenterin sivuista. 







Tähän loppuun vielä kuva ihanista tulppaaneista ja keskimmäisen lapseni tekemästä Hurjasta Ystävänpäiväkortista! Hauskaa Ystävänpäivää!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Halloweenjuhlat


Meillä vietettiin Pyhäinpäivänä kahden vanhimman lapsen syntymäpäiväjuhlia Halloween-teemalla. Vaikka suurin osa vieraista olikin aikuisia, oli hauskaa, että osa heistäkin oli pukeutunut naamiaisasuun. 


Koristeluissa luotimme oranssin ja mustan yhdistelmään sekä pääkalloihin, luurankoihin, hämähäkkeihin seitteineen sekä lepakoihin.

Juhlien menu koostui suolaisesta ja makeasta tarjoamisesta. 


Salaattibuffet oli varma valinta, sillä silloin jokainen voi koostaa itselleen mieluisan salaatin. Nakit ja lihapullat toimivat aina! :)


"Vampyyrinkarkoituspiirakan" eli Kolmen sipulin piirakan ohje löytyy täältä. "Lepakon iltapalapiirakan" eli Vuohenjuustotomaattipiirakan ohje löytyy täältä.


Makeiden tarjoamisten reseptejä lisäilen tänne myöhemmin ja tähän tulee myös linkit niihin. :)

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Virkattu lippuviiri + ohje


Halusin vauvan huoneeseen seinäkoristeeksi lippuviirin ja ensin ajattelin askarrella sellaisen kartongista ja papereista. Lopulta päädyin kuitenkin virkattuun viiriin, koska se on kestävämpi ja sen voi tarvittaessa pestä. 

Etsin netistä erilaisia ohjeita lippuviirin virkkaamiseen. Eniten minua miellytti Prinsessajutun ohje, jossa kolmiopalat virkataan pitkältä sivulta aloittaen. Alkuperäisessä ohjeessa kolmion pitkän sivun leveys on 30 ketjusilmukkaa, mutta minä halusin tehdä pienempiä, joten nämä kolmiot on tehty 20 ketjusilmukalla. Keltainen ja valkoinen lanka ovat Novitan Miamia ja musta lanka on Novitan Puuvillabambua.

Virkattu lippuviiri

Tarvitset:
  • lankaa (esim. Novitan Miami, Puuvillabambu tai Samos (ei enää tuotannossa) 
  • virkkuukoukun (minä käytin kokoa 5, halutessasi saat napakammat kolmiot käyttämällä pienempää koukkua) 
  • sakset ja neulan päättelyyn

Virkkaa 20 ketjusilmukkaa ja yksi ylimääräinen ketjusilmukka (käännössilmukka, yhteensä 21 kjs).

Käännä työ ja virkkaa kiinteitä silmukoita toisesta ketjusilmukasta lähtien (yhteensä 20 ks). Nyt ei enää tehdä käännösketjusilmukoita, vaan työ käännetään ja jatketaan kiinteillä silmukoilla toisesta kiinteästä silmukasta alkaen. Eli työ kaventuu joka kerroksella yhdellä silmukalla, kun ensimmäinen kiinteä silmukka jätetään virkkaamatta. Jatka kerroksia kunnes silmukat loppuvat.

Huolittele kolmiopalan reunat kiertämällä ne kiinteillä silmukoilla. Pitkän sivun nurkissa tee kaksi kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan. Päättele langanpäät.

Kun kolmiopaloja on riittävä määrä, virkataan palat toisiinsa kiinni kiinteillä silmukoilla. Voit tehdä kiinteäsilmukkakerroksia haluamasi määrän. Viimeiseksi kerrokseksi virkkasin piilosilmukkakerroksen. Höyrytä valmis viiri kevyesti silitysraudalla.


Viirin virkkaaminen oli niin helppoa ja koukuttavaa, että päätin virkata useammankin viirin. Ylläoleviin viireihin käytin vuosia sitten ostamiani Novitan Samos-lankoja. Luulen, että joudun vielä tekemään muutaman muunkin viirin. :)

torstai 27. elokuuta 2015

Uusia tuulia arjessa ja sisustuksessa


Meidän elämässämme on tapahtunut viime aikoina mukavia muutoksia, kun perheeseemme syntyi kolmas poika elokuun alussa. Nyt täällä opetellaan uudenlaista arkea tokaluokkalaisen, eskarilaisen ja vastasyntyneen kanssa. 

Uusi tulokas on vaatinut uudenlaisia järjestelyitä myös kotonamme. Kesän aikana olen muuttanut työhuonettamme pikkuhiljaa vauvan huoneeksi. Työhuoneessa olleiden tavaroiden mahduttaminen muihin huoneisiin oli ehkä se suurin urakka. Kesälomalle jäätyäni pääsin aloittamaan varsinaista remonttia ja sisustamista. Remontin osalta pääsin aika vähällä sillä riitti, että  paikkasin seiniin tulleita jälkiä, laitoin nurkkiin ja ikkunanpieliin uudet akryylimassat ja maalasin pinnat uudelleen. Huoneessa on muuten valkoiset seinät, mutta oviseinä ja sen viereinen vino seinä on maalattu tummanharmaaksi.


Pintaremontin, ikkunan pesun ja siivouksen jälkeen pääsin kalustamaan huonetta. Valkoinen lipasto ja lokerikko sekä keinutuoli siirtyivät huoneeseen muualta talosta. Hoitopöydän ostin käytettynä ja häkkisänky on esikoiselle aikanaan hankittu. Kattovalaisin, hoitopöydän yläpuolella olevat hyllyt ja oven takana vasemmalla seinustalla oleva kaapisto olivat huoneessa jo ennestäänkin. Eli melkoisen pienellä budjetilla päästiin vauvan huoneen kanssa alkuun. Huonekalujen sijoittelussa kokeilin erilaisia vaihtoehtoja, mutta luontevimmin ne asettuivat ylimmäisen kuvan mukaisesti.



Tehosteväriksi huoneeseen valikoitui keltainen. Sitä löytyy lokerikon laatikoista (H&M:ltä) sekä tekstiileistä. Ompelin Marimekon Räsymatto-kankaasta huoneeseen verhokapan, sängynpeiton ja hoitoalustalle uuden päällisen. Seinälle virkkasin koristeeksi lippuviirin huoneen väreihin sopivaksi (tästä myöhemmin erillinen postaus). Musta-valkoraidallisen Block-maton löysin Askosta. Kehyksissä oleva Muumurun "Metsänaapurit"-juliste on ostettu Harjun paperista.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hauskaa pääsiäistä!


Tänä vuonna istutimme lasten kanssa ohraa Kastehelmen kynttiläkippoihin. Tipuset saikin kätevästi ruohon koristeeksi kiinnittämällä ne kippojen reunoihin jalkoja hieman venyttäen.

Pajunoksille pääsi edellisvuosien tapaan itse tekemäni neulahuovutetut pääsiäismunat sekä Ikeasta tänä keväänä ostetut lintukoristeet.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Helmikuun 14.


Tänään on ollut kiva ja rento kotipäivä, johon on kuulunut mm.  varaslähdön ottaminen laskiaiseen itsetehdyllä, pitkään haudutetulla hernekeitolla sekä rentoa puuhastelua kotosalla. 

Hyvää Ystävänpäiväillan jatkoa! :)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Valoa pimeyteen

Päivä alkaa pikkuhiljaa pitenemään ja valon määrä kasvaa päivä päivältä. Tämä talvi olikin todella pitkään pimeä ja synkkä, kun ei lumikaan tuonut kaivattua valoisuutta ennen kuin tammikuulla. Niinpä kotona piti fiilistellä valolla - oikealla valolla ja mielikuvilla valosta.

Luminen maisema tuo kummasti lisää valoisuutta ja lumista fiilistä lisätäkseni leikkasin paperista lumihiutaleita ikkunaan.


Keittiön ikkunaan hankin lisävaloa Clas Ohlsonilta.


Mieheni teki meille kaksi kuvaa yhteisen ideoinnin pohjalta Ikean klipsitauluihin. 


Ei muuta kuin kevättä kohti valoisin mielin!


lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulukinkun tuunausta ja tunnelmointia


Joulun pyhät ovat jo ohi, mutta onneksi loma ei vielä ole loppumassa! :) Tapaninpäivänä tunnelmoimme ystävien kanssa kynttilänvalossa.


Kohta pitäisi aloitella kinkun [lue suklaan] sulattelu, mutta vielä voi vähän herkutella.  Joulutortut tein tällä kertaa hieman erilaisina: täytteenä on appelsiinituorejuustoa ja omena-kanelimarmeladia ja tortut voitelin kananmunalla ja koristelin raesokerilla.

Joulukinkun rippeistä pyöräytin suolaisen piirakan glögin kaveriksi. Piirakkapohjan resepti on Pipareista pitsikakkuun -kirjasta ("Mukava iltapiiras"), täytteet kehittelin itse.


Joulun kinkkupiirakka

Pohja
250 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Täyte
n. 12 cm:n pätkä purjoa
1 iso punasipuli
½ suolakurkku
n. 5 dl joulukinkkua pieninä paloina 
ripaus sokeria

Päälle
3 munaa
2 dl ruokakermaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl suolaa
150 g juustoraastetta

Nypi pohjan kuivat aineet ja margariini sekaisin. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Pilko purjo, sipuli, suolakurkku ja kinkku pieniksi paloiksi. Freesaa sipulit pannulla öljyssä ja lisää sekaan ripaus sokeria. Lisää suolakurkku ja kinkut sekaan ja sekoittele pannulla sekaisin ja anna hetken aikaa tekeytyä pannulla.

Kaada täyte pohjalle. Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää mausteet. Kaada munakerma täytteen päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alaosassa (alalämmöllä) noin 30 minuuttia. Pidä piirakkaa vielä 15 minuuttia ylä-ala-lämmöllä, jotta pinta saa kauniin värin.


Joulukuusi sai tänä vuonna ylleen melko runsaan kuparin/ruskean/hopean sävyisen koristuksen.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulun odotusta, vol. 2

Viime viikonloppuna kuvailin tähän astisia jouluviritelmiäni. Tänä vuonna olen onnistunut välttämään pahimman joulustressin, mutta vielähän sitä viimeisen viikon aikana ehtii stressinkin hankkimaan, jos niin haluaa. :)

Hyasintti lasipurkissa -kokeilu.
Keittiön ikkunan tähti.
Adventtikynttilät.
Hopeiset koivunoksat kuparinvärisin kävyin.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulun odotusta


Ainakin lapsille joulun lähestyminen konkretisoitui eilen joulukalenterin muodossa. Lauantai-iltana meni kieltämättä aika myöhään pussien täytteitä näpertäessä, mutta valmista tuli ja sunnuntaiaamun yllätys oli lapsille mieluisa. Pusseihin jaoin Star Wars -legoja ja suklaata. Ja eihän näitä yksi riittänyt, vaan molemmille lapsilleni piti tietysti tehdä omat kalenterit.

Minulle joulun odotukseen liittyy vahvasti kynttilänvalo, joten itselleni ostin Clas Ohlsonilta adventtikynttilät. :) Valkoiset kuuset olen tehnyt Sinellin kartonkisista "kuusitötteröistä" maalaamalla ne valkoiseksi askartelumaalilla ja koristelemalla kimalleliimalla.


Mukavaa joulun odotusta!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Lauantain tunnelmointia


Tähän päivään on kuulunut mm. "teetä ja sympatiaa" ja illan aion viettää kynttilänvalossa - en kylläkään täysin rentoutuen, sillä lasten joulukalenterit ovat vielä pahasti vaiheessa. Joten talon hiljennyttyä alkaa salaisuuspuuhat. :)


tiistai 5. marraskuuta 2013

Laulupussi


Työskentelen pienten lasten parissa ja laulelen heidän kanssaan lähes päivittäin. Laulupussiin kurkistaminen on lapsista mukavaa, joten eräänä iltana tekaisin uuden laulupussin. Aplikoin raitakankaalle toisesta kankaasta leikkaamiani kuvioita. Laulupussin kankaat ovat Ikean mallistosta. 


Samalla inspiraatiolla tekaisin myös muutaman tyynyn satusohvalle.


maanantai 12. elokuuta 2013

Askarteluja


Eteiskäytävän tauluhyllyllä on tällä hetkellä tällainen kollaasi "askarteluja". Reunimmaiset taulut olen tehnyt Big Shot leikkurin avulla. Liimasin yksinkertaisesti mustalle kartongille Tigerista ostetuista kuviopapereista stanssattuja kuvioita.

Keskimmäinen taulu on esikoiseni tekemä ja sen nimi on "Äiti". Taulussa on vaaleanpunaisten, lävistäjällä tehtyjen, sydänten ympäröimä keltainen äitileijona, jonka sydämessä on pieni vauvaleijona (vihreä sydän).

PS. Blogissani on ollut todella hiljaista viime aikoina työ- ja kesäkiireiden vuoksi. Tarkoitus ei ole kuitenkaan blogia täysin unohtaa, mutta olen päättänyt, että bloggaamisesta en stressiä ala ottamaan, vaan kirjoittelen silloin, kun siltä tuntuu! Ja nyt tuntui juuri siltä! :)