Loppukesän herkkuihin kuului ihan ehdottomasti mustikkapiirakka. Kokeilin itselleni uutta versiota, johon tuli maitorahkaa ja pinnalle muruseosta. Tykkäsin tästä versiosta tosi paljon. Alkuperäisen ohjeen löysin Yhteishyvän Ruokaliitteestä (elokuu 2011). Muutin ohjetta vain mustikoiden määrän suhteen.
Murutaikina
7 dl vehnäjauhoja
80 g mantelijauhetta
3½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua margariinia (laktoositon)
Pohjataikina
½ murutaikinasta
1 kananmuna
2 dl kuohukermaa (laktoositon)
Täyte
500 g Valion pehmeää maitorahkaa (laktoositon)
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
450 g pakastemustikoita (alkuperäisessä ohjeessa oli vain 250 g)
2 rkl perunajauhoja
Mittaa murutaikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Jaa taikina puoliksi ja lisää toiseen osaan muna ja kerma. Levitä tämä osa leivinpaperoidulle uunipellille. Sekoita täytteen rahka, munat ja sokeri keskenään ja levitä rahkaseos pohjataikinan päälle. Sekoita perunajauhot jäisiin mustikoihin ja levitä rahkaseoksen päälle. Murustele loppu murutaikina piirakan pinnalle ja paista piirakkaa 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Peitä piirakka loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Tarjoa piirakka jäähtyneenä, joko sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti