tiistai 13. huhtikuuta 2010

Mokkapalat / Kookospalat


Mokkapalat ovat olleet herkkuani jo lapsesta saakka. Niihin onkin olemassa useita erilaisia reseptiversioita. Tämän version pohjana olen käyttänyt Kookospalat-ohjetta, joka löytyy alkuperäisessä muodossaan Kodin herkkuleivonnaiset -kirjasta (vuodelta 1994).


Pohja
150 g voita (tai margariinia)
2 munaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (tai vanilliinisokeria)
1 rkl siivilöityä tummaa kaakaota
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa

Sulata ja jäähdytä rasva. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon vuorotellen maidon ja rasvan kanssa. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 15-18 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja tee kuorrutus.

Kuorrutus

75 g voita (tai margariinia)
(1-) 2 rkl kylmää vahvaa kahvia
1 rkl siivilöityä tummaa kaakaota
2 tl vaniljasokeria (tai vanilliinisokeria)
3½ dl tomusokeria

Sulata rasva. Lisää muut aineet koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus pohjalle. Koristele ja leikkaa paloiksi (järjestys riippuu koristelusta).

Koristelu

1. vaihtoehto (alempi kuva): Kookoshiutaleita. Ripottele pinnalle runsaasti heti kuorrutteen laiton jälkeen. Leikkaa paloiksi.

2. vaihtoehto (ylempi kuva): Marsipaani- ja/tai sokerimassakoristeita. Asettele leikatuille paloille kuorrutteen jähmettymisen jälkeen. Tällä kertaa koristelin osan mokkapaloista teemalla "Mennen talven lunta" eli käytin pois loput talvella tehdyistä sokerimassalumihiutaleista. :)

3. vaihtoehto: Koristeeksi sopivat myös erilaiset nonparellit ja koristerakeet. Ripottele ne heti kuorrutteen laiton jälkeen, jotta ne tarttuvat kuorrutteeseen eivätkä varise pois.

Ei kommentteja: