perjantai 14. maaliskuuta 2014

Juu, juu juustokakkua!


Philadelphia-tuorejuustosta oli tullut kauppoihin myös laktoositon versio, joten tulipahan ainakin yksi tekosyy leipoa juustokakkua.

Juustokakkua vadelmakastikkeella

Pohja

150 g laktoositonta voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vaivaa taikina tasaiseksi. Leikkaa 26-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele taikina sormilla vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

250 g laktoositonta Philadelphia-tuorejuustoa
200 g laktoositonta sitruunatuorejuustoa (Valio)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa

Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin ja lisää täyte pohjan päälle. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ennen vuoasta irrottamista.

Vadelmakastike

200 g pakastevadelmia
3 tl vaniljasokeria
1 dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä
2 rkl kylmää vettä

Laita jäiset vadelmat ja vaniljasokeria kattilaan ja keittele niitä miedolla lämmöllä, kunnes marjat ovat pehmenneet ja hilloutuneet hieman. Paseraa vadelmat siivilän läpi, jolloin jäljelle jää siemenetön kastike. Lisää kastikkeeseen desi vettä ja keittele kastiketta hetken aikaa. Lopuksi suurusta kastike maissitärkkelyksellä sekoittamalla maissitärkkelys tilkkaan kylmään vettä ja valuttamalla suuruste kastikkeen sekaan koko ajan sekoittaen.

Tarjoile juustokakku vadelmakastikkeen kanssa. Minä ripottelin kakun pinnalle myös valkosuklaarouhetta.

Ei kommentteja: