perjantai 12. helmikuuta 2010

Sydämellinen mutakakku


Mutakakku on suklaakakkujen klassikko, jota olen halunnut kokeilla jo jonkun aikaa. Satuin bongaamaan Suomen Kuvalehdestä (40/2009) kyseisen kakun reseptin ("Medicien suklaatorttu"), joten pitihän sitä testata. Tässä resepti hieman sovellettuna. Koristelin kakun Ystävänpäivä-aiheisesti.


100 g voita
200 g tummaa suklaata
200 g tomusokeria
4 munankeltaista
4 munanvalkuaista
1 ½ rkl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria

Voitele ja jauhota vuoka, mikäli käytät tavallista vuokaa. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää silikonista vuokaa. Itse käytin silikonista sydänvuokaa, jonka voitelin öljyllä (ensimmäinen käyttökerta :) ). 

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa tai kuten itse tein - miedolla lämmöllä liedellä paksupohjaisessa kattilassa. 

Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri keskenään ja lisää sekaan perunajauhot ja vanilliinisokeri. Sekoita seos hieman jäähtyneeseen suklaaseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (puhtailla vispilöillä) ja nostele taikinan sekaan.

Paista kakkua 180-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia. Kakun kuuluu olla sisältä kostea ja pehmeä.

Koristelin jäähtyneen kakun punaisella pastavärillä värjätyn sokerimassan ja marsipaanin seoksella. Sydämet, kukat ja lehdet ovat marsipaania. Reunoilla on sokerihelmiä.

Hyvää Ystävänpäivä-viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja: