maanantai 16. elokuuta 2010

Limepannukakut ja lime-valkosuklaarahka


Olen haaveillut jo pitkään amerikkalaistyylisten paksujen pannukakkujen testaamisesta ja tässä taannoin sainkin haaveeni toteutettua. Ohje on sovellettu Pirkka 1-2/2010 -lehdessä olleen Pancakes-reseptin pohjalta.


Pannukakut 
 
4 kananmunaa
2 dl maitoa
1 tlk (200 g) kermaviiliä
½ dl rypsiöljyä
3 rkl limen mehua
1 tl limen raastettua kuorta
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
3/4 tl suolaa

Paistamiseen öljyä tai margariinia

Vatkaa munat, maito, kermaviili ja öljy keskenään. Lisää limen mehu ja raastettu kuori. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.  Sekoita taikina tasaiseksi ja anna taikinan turvota hetken aikaa. 

Kuumenna lettupannu ja voitele syvennykset öljyllä/margariinilla (myös jokaisen pannukakun paistamisen välissä). Annostele taikinaa syvennyksiin (n. ½ dl, jätä kohoamisvaraa) ja paista pannukakkuja keskilämmöllä noin 3 minuuttia molemmilta puolilta. Tarjoa pannukakut lämpiminä esimerkiksi lime-valkosuklaarahkan ja vaahterasiirapin kanssa.

Lime-valkosuklaarahka

1 prk (250 ml) Flora Vispiä
½ dl sokeria
2 rkl vanillakreemijauhetta
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tlk (200 g) valkosuklaa-limerahkaa (Valio)

Vatkaa sokerilla ja vanillakreemijauheella maustettu vispikerma vaahdoksi. Sekoita vaahtoon varovasti jogurtti ja rahka.

1 kommentti:

piipadoo kirjoitti...

Namilta näyttää, kokeilen varmasti!

-Paula