maanantai 31. elokuuta 2015

Persikkaviinerit


Nämä viinerit valmistuvat nopeasti ja sopivatkin hyvin vaikka vierasvaraksi.

12 viineriä

6 torttutaikinalevyä
410/230 g persikoita puolikkaina mehussa (Rainbow)
½ dl vanillakreemijauhetta
muutama ruokalusikallinen paistonkestävää vadelmahilloa
½ dl mantelirouhetta
kananmunaa voiteluun

Ota torttutaikinalevyt leivinpaperin päälle huoneenlämpöön sulamaan. Laita uuni lämpeämään 225-asteeseen. Kaada persikoiden mehu mittakannuun ja lisää mehun sekaan tarvittaessa vettä, kunnes nestettä on yhteensä 1 dl. Vispaa neste ja vanillakreemijauhe sekaisin ja jatka vispaamista n. 5 minuuttia. Nosta kreemi jääkaappiin hetkeksi aikaa. 

Pilko persikan puolikkaat neljäsosiksi ja siivuta ne toisesta päästä hieman auki (leviää ikäänkuin lehden muotoiseksi). Puolita torttutaikinalevyt neliöiksi ja paina neliöiden keskelle ympyrämuotilla alue (ei pohjaan asti), johon viinerien täytteet laitetaan. Levitä näihin ympyröihin ensin lusikalla kreemiä. Nosta kreemin päälle persikkalehtinen ja pieni nokare vadelmahilloa. 

Voitele ympyrän ulkopuolelle jäävät taikinareunat kananmunalla. Ripottele täytteen reunoille mantelirouhetta. Paista viinereitä uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.

lauantai 29. elokuuta 2015

Mustikka-kookoskerroskiisseli


Kiisselit ovat hyviä ja helppoja jälkiruokia ja välipaloja. Löysin vanhasta Kodin Kuvalehdestä (16/2011) mielenkiintoisen kiisselireseptin, josta tulikin uusi lempparikiisselini. Mustikka ja kookos olivat erittäin herkullinen makuyhdistelmä.

Mustikkakiisseli
4 dl mustikkakeittoa
1 limetin mehu
1 rkl sokeria (halutessasi)
1½ rkl perunajauhoja

Kookoskiisseli
4 dl kookoskermaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl maissitärkkelysjauhoja

Sekoita mustikkakeitto ja limetin mehu kattilassa. Maista ja mausta halutessasi sokerilla. Lisää perunajauhot sekaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun kiisseli kiehahtaa, nosta kattila liedeltä ja anna kiisselin jäähtyä hetki.

Sekoita kaikki kookoskiisselin ainekset kattilassa sekaisin. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli kiehahtaa. Kokoa kiisselit kerroksittain jälkiruoka-astioihin tai laseihin. Koristele halutessasi esim. mustikkajauheella tai tuoreilla mustikoilla ja tomusokerilla.

torstai 27. elokuuta 2015

Uusia tuulia arjessa ja sisustuksessa


Meidän elämässämme on tapahtunut viime aikoina mukavia muutoksia, kun perheeseemme syntyi kolmas poika elokuun alussa. Nyt täällä opetellaan uudenlaista arkea tokaluokkalaisen, eskarilaisen ja vastasyntyneen kanssa. 

Uusi tulokas on vaatinut uudenlaisia järjestelyitä myös kotonamme. Kesän aikana olen muuttanut työhuonettamme pikkuhiljaa vauvan huoneeksi. Työhuoneessa olleiden tavaroiden mahduttaminen muihin huoneisiin oli ehkä se suurin urakka. Kesälomalle jäätyäni pääsin aloittamaan varsinaista remonttia ja sisustamista. Remontin osalta pääsin aika vähällä sillä riitti, että  paikkasin seiniin tulleita jälkiä, laitoin nurkkiin ja ikkunanpieliin uudet akryylimassat ja maalasin pinnat uudelleen. Huoneessa on muuten valkoiset seinät, mutta oviseinä ja sen viereinen vino seinä on maalattu tummanharmaaksi.


Pintaremontin, ikkunan pesun ja siivouksen jälkeen pääsin kalustamaan huonetta. Valkoinen lipasto ja lokerikko sekä keinutuoli siirtyivät huoneeseen muualta talosta. Hoitopöydän ostin käytettynä ja häkkisänky on esikoiselle aikanaan hankittu. Kattovalaisin, hoitopöydän yläpuolella olevat hyllyt ja oven takana vasemmalla seinustalla oleva kaapisto olivat huoneessa jo ennestäänkin. Eli melkoisen pienellä budjetilla päästiin vauvan huoneen kanssa alkuun. Huonekalujen sijoittelussa kokeilin erilaisia vaihtoehtoja, mutta luontevimmin ne asettuivat ylimmäisen kuvan mukaisesti.



Tehosteväriksi huoneeseen valikoitui keltainen. Sitä löytyy lokerikon laatikoista (H&M:ltä) sekä tekstiileistä. Ompelin Marimekon Räsymatto-kankaasta huoneeseen verhokapan, sängynpeiton ja hoitoalustalle uuden päällisen. Seinälle virkkasin koristeeksi lippuviirin huoneen väreihin sopivaksi (tästä myöhemmin erillinen postaus). Musta-valkoraidallisen Block-maton löysin Askosta. Kehyksissä oleva Muumurun "Metsänaapurit"-juliste on ostettu Harjun paperista.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Minttuinen vesimeloni-fetasalaatti


Tästä salaattilöydöstä kiitos kuuluu Vappu Pimiälle, joka viime kesänä Novalla kertoi tästä helposta ja ihanan raikkaasta kesäisestä salaatista. Tämän yksinkertaisempaa reseptiä ei varmaan olekaan.

vesimelonia 
fetajuustoa (esim. Arlan Apetina laktoositon palafetajuusto)
tuoretta minttua

Paloittele vesimeloni tarjoilukulhoon. Murustele tai paloittele fetajuusto vesimelonin sekaan. Silppua tuoretta minttua oman maun mukaan ja sekoita se varovasti vesimelonin ja fetan sekaan. Salaatti pysyy ulkonäöllisesti parempana, kun sekoitat sitä mahdollisimman vähän ja varovaisesti. Salaatti maistuu sekä grilliruoan kaverina että ihan sellaisenaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lumiukkokakku

Tämän kakun olen tehnyt jo itse asiassa vuosi sitten helmikuussa. Tuolloin lumiukkokakun myötä toivoimme vielä ripauksen talvisäitä, koska säät olivat viime talvena kaikkea muuta kuin talviset. Tänä vuonna talvi olikin jo huomattavasti parempi, mutta kieltämättä nyt kevään edetessä olisin jo enemmän kuin valmis luopumaan lumesta, räntäsateista ja loskasta. Tilalle kelpuuttaisin oikein mieluusti auringonpaistetta, keväisen luonnon heräämistä ja pientä kuopsuttelua pihamaalla. Olkoon tämä kakkupostaus omalta osaltani jäähyväiset talvelle!


POHJA: 2 munan tumma sokerikakkupohja

KOSTUTUS: n. 1 dl laktoositonta maitojuomaa + ½ tl vaniljasokeria

TÄYTE: Vaniljainen kuningatartäyte + n. 100 g mustaherukkahyytelöä

KUORRUTUS: ½ annos vaaleaa sokerikreemiä + marsipaania (Lidlistä)

1. Valmista kakkupohja erillisen ohjeen mukaan.  Jatka seuraavaan vaiheeseen kakkupohjan jäähdyttyä.

2. Valmista kostuke sekoittamalla vaniljasokeri maidon sekaan. 

3. Valmista vaniljainen kuningatartäyte erillisen ohjeen mukaan. 

4. Löysennä mustaherukkahyytelö tarvittaessa tilkkasella vettä.

5. Aloita kakun kokoaminen halkaisemalla kakkupohja kolmeen kerrokseen. Suojaa tarjoilulautanen leivinpaperisuikaleilla ja aseta pohjakerros (paistopinta lautasta päin) lautaselle niin, että suikaleet jäävät hieman kakun alle. Kostuta ensimmäinen kerros. Levitä puolet hyytelöstä kakkupohjalle ja sen päälle puolet kuningatartäytteestä. Laita keskimmäinen kerros paikoilleen ja toista kostutus sekä hyytelön ja  täytteen levitys. Kostuta kansikerros (paistettaessa vuoan pohjalla ollut tasaisin kerros) leikkauspinnalta ja käännä pohja kakun päälle. Laita leikkuulauta kakun päälle ja jätä kakku maustumaan jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli. 

6. Valmista sokerikreemi erillisen ohjeen mukaan. Kuorruta kakku kreemillä. Kaulitse marsipaanista levy ja nosta se kakun päälle.  Lidlin marsipaani olikin minulle uusi tuttavuus ja äkkiseltään se oli hienoinen pettymys, koska se ei ollut sileää vaan siinä oli rakeita ja väriltään se oli hyvin kellertävää. Valkaisinkin marsipaania valkoisella pastavärillä. Maun puolesta marsipaani oli kuitenkin hyvää, mutta kaikkiin kakunkoristeluprojekteihin (esim. kukkien tekemiseen) se ei rakeisuutensa vuoksi mielestäni sovi.

7.Koristele haluamallasi tavalla. Minä tein koristeita marsipaanista ja käytin myös Lidlin lumihiutale- ja sokeriraekoristeita.

Vaniljainen kuningatartäyte (laktoositon)


Tästä määrästä riittää pienen täytekakun kahteen väliin tai isomman kakun yhteen väliin.

1 dl laktoositonta vispikermaa
100 g Valion Kuningatar maustettua rahkaa (laktoositon)
100 g Valion vaniljatuorejuusto (laktoositon)
1 rkl sokeria
1 rkl vanillakreemijauhetta

Sekoita kulhossa vispikermaan sokeri ja vanillakreemijauhe ja vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan rahka ja tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Tämän täytteen kanssa olen käyttänyt:

- mustaherukkahyytelöä (yllä oleva kuva)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hauskaa pääsiäistä!


Tänä vuonna istutimme lasten kanssa ohraa Kastehelmen kynttiläkippoihin. Tipuset saikin kätevästi ruohon koristeeksi kiinnittämällä ne kippojen reunoihin jalkoja hieman venyttäen.

Pajunoksille pääsi edellisvuosien tapaan itse tekemäni neulahuovutetut pääsiäismunat sekä Ikeasta tänä keväänä ostetut lintukoristeet.