tiistai 9. helmikuuta 2016

Astetta terveellisemmät laskiaispullat (laktoositon)

Hyvää laskiaistiistaita!


Innostuin sunnuntaina leipomaan lasten toiveesta laskiaispullia. Hetken aikaa piti miettiä, että saisiko pullista vähän terveellisempiä. Onhan näissä edelleenkin vehnäjauhoja ja osassa pullista raesokeria, mutta onpahan edes osa aineksista korvattu terveellisemmillä.

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä näiden pullien leivonta. Huomasin mm. että kuivahiivat olivat pöydällä vielä silloin, kun taikina oli "valmista"... :D. Meinasin jo luovuttaa siinä vaiheessa, mutta päädyin liuottamaan kuivahiivat tilkkaan lämmintä maitoa ja vaivasin huolellisesti mönjän taikinaan. Olin ihan satavarma, että pullat päätyvät roskiin, mutta näistä tuli OIKEASTI tosi hyviä ja maukkaita - esikoinenkin söi päivän aikana yhteensä neljä pullaa! :D Silti kannustan tekemään "oikean" ohjeen mukaan ja lisäämään kuivahiivat kuivien aineiden joukkoon! 

Pullataikina

5 dl laktoositonta kevytmaitojuomaa

Sekoita nämä kuivat aineet keskenään:
     2 pss (2x11g) kuivahiivaa
     1 tl suolaa
     2 ½ dl kookossokeria
     ½ tl vaniljaa 
     5 dl vehnäjauhoja
     1 dl spelttijauhoja
     2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
     1 dl hienoja täysjyväruisjauhoja

1 kananmuna
150 g margariinia (maidoton)
n. 6½ dl vehnäjauhoja

kananmunaa voiteluun
pinnalle raesokeria, kookoshiutaleita tai mantelirouhetta

Laskiaispulliin kermavaahtoa ja vadelmahilloa täytteeksi

Sekoita yllä mainitut kuivat aineet keskenään. Sulata margariini. Lämmitä maito noin 42-asteiseksi. Vispaa jauhoseosta lämpimän maidon sekaan ja lisää myös muna. Kun seos on liian paksua vispilälle, siirry alustamaan taikinaa käsin. Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa. Alustuksen loppuvaiheessa lisää sulatettu margariini ja loput jauhot. Taikina on valmista, kun se irtoaa kulhon reunoilta ja on kimmoisaa. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla esim. vesihauteessa, 30-asteisessa uunissa tai muuten lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Itse kohotin ensimmäisen kerran uunissa ja kohotus oli kyllä nopeaa. 

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois jauhotetulla alustalla. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja kohota niitä vielä pellillä leivinliinan alla. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai sokerittomana vaihtoehtona kookoshiutaleita tai mantelirouhetta. Paista pullia kiertoilmatoiminnolla 180-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia tai tavallisessa uunissa 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.

Täytä pullat kermavaahdolla (makeuta steviajauheella) ja vadelmahillolla (vähäsokerisempi vaihtoehto on esim. Den Gamle Fabrikin Kevyt vadelmahillo).

Ei kommentteja: