maanantai 23. elokuuta 2010

Auringonkukkakakku


Hääpäivän kunniaksi leivoin meille viikonloppuherkuksi kakun, jossa komeilee yksi suosikkikukistani eli auringonkukka. Väritys nyt ei ole aivan esikuvansa mukainen, vaan hieman mielikuvituksella "terästetty"! ;)


Kakkupohja: Viiden munan kakkupohja Kinuskikissan Tumma sokerikakkupohja -reseptillä. (Ehdoton suosikkini, onnistuu joka kerta ja on todella hyvä rakenteeltaan ja maultaan!)

Kostutus:  

Choko-cappuccino
1½ dl lämmintä vettä
1 pss (½ dl) Choko-cappuccino -jauhetta (Pirkka)

Sekoita ainekset ja anna juoman jäähtyä.

Täyte: Suklaatäyte Kinuskikissan ohjeella tummasta suklaasta. Sekä lisäksi 1 prk appelsiinimarmeladia (Mackaysin The dundee orange marmelade). Levitä ensin kostutetulle kakkukerrokselle marmeladi ja sen jälkeen suklaatäyte.


Kuorrute: Sokerikreemi (kaakaoversio) edelleen Kinuskikissan ohjeella. Sokerikreemin päälle marsipaani-sokerimassakuorrute, jonka värjäsin vaaleankeltaiseksi Squires Kitchenin keltaisella pastavärillä.

Koristeet: Auringonkukan terälehtiä ja vihreitä lehtiä marsipaani-sokerimassaseoksesta. Terälehtien massan värjäsin keltaisella ja punaisella pastavärillä ja lehtien massan vihreällä pastavärillä. Terälehdistä tuli oranssisemmat kuin olin alunperin suunnitellut, joten värjäsin valmiita koristeita vielä keltaisella tomuvärillä keltaisemmiksi. Näin ne saivatkin hieman enemmän ilmettä. 


Koristeet kuivatin folion päällä, jonka alla oli puoliksi leikattuja talouspaperin hylsyjä "kumpuina". Valitettavasti sain idean tähän kakkuun sen verran myöhään, että koristeet eivät 1½ vuorokaudessa ehtineet täysin kuivua, joten kakun päällä ne eivät olleet sillälailla kohollaan kuin olin suunnitellut. Täytyy yrittää ensi kerralla olla aikaisemmin liikenteessä! ;) 

Kukan keskustaan pursotin tummalla kaakaojauheella värjättyä Flora Vispistä vatkattua kermavaahtoa.

5 kommenttia:

MariH kirjoitti...

Wau!

piipadoo kirjoitti...

No voi mahotonta miten hieno! Oot kyllä taitava! :)

-Piia

Tingelstiina kirjoitti...

Kiitos IhaNaiset! ;)

Onneli kirjoitti...

Tää on huikasevan hieno ja herkullisen näkönen!!

Outi kirjoitti...

Voi vitsi sinä osaat kyllä tehdä ihanan näköisiä kakkuja! Ovat varmaan yhtä hyviä kuin miltä näyttävätkin!