perjantai 22. tammikuuta 2010

Vaniljainen omenakiisseli


Kiisselit maistuvat jälkiruokina, välipaloina tai vaikka puuron kanssa tarjottuna.


6 dl vettä
2 dl omenasosetta (käytin Anopin tekemää sosetta ;) )
2 omenaa (ei haittaa, vaikka omenat olisivat jo hieman pehmenneitä)
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
4 rkl kylmää vettä

Mittaa ja sekoita vesi ja omenasose kattilaan ja anna kiehua muutama minuutti. Pilko omenat ja lisää kattilaan. Keitä seosta, kunnes omenanpalaset ovat pehmenneet. Soseuta kiisseli sauvasekoittimella. Mausta vanilliinisokerilla ja sokerilla (annostelu riippuu omenasoseen makeudesta ja omasta makumieltymyksestä). Tee perunajauhoista ja kylmästä vedestä suuruste sekoittamalla ne keskenään erillisessä astiassa. Lisää suuruste soseutettuun kiisseliin koko ajan sekoittaen ja samalla liedellä kuumentaen. Nosta kattila liedeltä, kun kiisseli on sakeutunut. Kaada kiisseli kulhoon jäähtymään ja ripottele pinnalle sokeria, jotta kiisselin pintaan ei tule kuorta. Kiisselin voit tarjota joko hieman lämpimänä tai kylmänä. Yksittäisten annosten koristeluun voit käyttää esim. kuivattuja omenarenkaita tai vaikka kermavaahtoa tai vaniljakastiketta.

Ei kommentteja: