lauantai 15. toukokuuta 2010

Vihreä kukkakakku


Aiemmassa kakkupostauksessa mainitsin, että vielä toinen syntymäpäiväkakku on tulossa, joten tässäpä se sitten on. Tässäkin kakussa käytin laktoosittomia maitotuotteita.


Kakkupohja: Viiden munan kakkupohja Kinuskikissan Tumma sokerikakkupohja -reseptillä.

Kostutus: Noin 2-2½ dl Spritea.

Täyte: Kostutetulle pohjalle levitin ensin kotitekoista mustaviinimarjahyytelöä (yhteensä kahteen väliin noin 1-1½ dl). Sen jälkeen levitin varsinaisen mustaviinimarjatäytteen.

Mustaviinimarjatäyte

4 dl laktoositonta vispikermaa
n. 1 dl vanillakreemijauhetta
1 rs (200 g) laktoositonta tuorejuustoa
n. 2 dl mustaviinimarjahyytelöä
sokeria ja/tai vanilliinisokeria oman maun mukaan

Sekoita kerma ja vanillakreemijauhe ja vatkaa vahvaksi vaahdoksi. Lisää sekaan tuorejuusto ja mustaviinimarjahyytelö ja tarkista maku. Lisää sokeria ja/tai vanilliinisokeria oman maun mukaan (riippuu myös hyytelön makeudesta).

Kreemi: Kuorrutin täytetyn kakun Sokerikreemillä Kinuskikissan ohjeen mukaan.  Tein kreemistä kaakaoversion eli korvasin osan tomusokerista tummalla kaakaojauheella (½ dl).

Kuorrute: Vihreällä pastavärillä värjättyä sokerimassaa. Kuorrutteen alareunan peitin sokerimassasta pyöritetyllä nauhalla.

Koristeet: Itse tehdyt marsipaani-sokerimassakukat, joita on värjätty vaaleanpunaisella tomuvärillä ja joiden keskustaan on kiinnitetty sokerikuorrutteella vaaleanpunainen sokerihelmi. Sivuilla olevat lehdet ja "nauha" on tehty vihreästä marsipaanista.

Ei kommentteja: