sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Juustokukkaset


Bongasin Onnelilta kivan reseptin juustoisille pikkusuolaisille. Alunperin ohje on täältä. Sydämien sijaan tein pieniä kukkasia. 

Juustokukkaset (89 kappaletta)

150 g margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl juustoraastetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl paprikajauhetta

voiteluun kananmunaa
pinnalle seesaminsiemeniä

Tämän helpompaa ohjetta ei olekaan. Kaikki ainekset vain kulhossa sekaisin ja käsin vaivaamalla tasaiseksi taikinaksi. Kaulitse taikinasta jauhotetulla alustalla noin puolen sentin paksuinen levy. Painele levystä kuvioita haluamallasi muotilla. Itse tein pieniä kukkasia Wiltonin kukkamuottisetin keskikokoisella muotilla (halkaisija n. 3,5 cm).Toista niin kauan aikaa, kunnes taikina loppuu. Nostele kuviot leivinpaperille ja voitele kananmunalla. Ripottele vielä pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia (isompia kuvioita luonnollisesti hieman kauemmin).

Kahden jäähtyneen kuvion väliin voi halutessaan laittaa täytteeksi esimerkiksi tuorejuustoa. Kuviot säilyvät jääkaapissa muutaman päivän ja pakkasessa pidempään (täyttämättöminä).

2 kommenttia:

Sädehelmi kirjoitti...

Iik, tätä pitää heti kokeilla!

Tingelstiina kirjoitti...

:D Minunkin pitäisi tehdä näitä ensi viikonlopuksi iiiisooo satsi! :)